Yö varhaisjakelussa

Yö varhaisjakelussa

Viime vuonna testasin varhaisjakelua ja haastattelin itseäni työuran päätyttyä. Tapahtumat ovat melkein tosia.


Kun muut nukkuvat, on Marko liiveineen liikenteessä kymmenien muiden varhaisjakelijoiden tavoin. Öinen Kuopio on jaettu useisiin satoihin piireihin ja yksi jakelija voi vastata yhden yön aikana jopa kolmesta eri piiristä, riippuen jakelijan kyvyistä ja piirien haasteellisuudesta. Marko on jakanut jo muutaman viikon, mutta tunnustaa edelleen tuntevan pienoista jännitystä vatsan pohjassa ennen vuoron alkua. Mielessä pyörii entä jos jonkin laatikon kohdalla on väärä nimi, joku on juuri muuttanut tai se kaikkein pahin, postilaatikon ohi ajaminen! Mutta Markolla on käytössä muutama keino miten jakeluyö onnistuu parhain tavoin:

“Mä käytän tosi paljon visualisointia ja voimalauseita. Esimerkiksi vähän ennen jakoon lähtöä mä ajan ekan piirin mielessäni läpi. Käyn läpi ne aikaisemmat onnistumiset ja sen flow-tilan kun kirjeet ja lehdet tekevät yhteistyötä kaasun, jarrun ja kytkimen kanssa. Postilaatikoiden kannet aukeavat ilman kosketusta ja spotifyn `suositellut` soittolista suoltaa pelkkiä hyvän mielen biisejä.” Marko hymyilee, mutta muistuttaa heti perään, että kriisitilanteisiin täytyy myös varautua;

“Joo, mä visualisoin myös ne hankalat tilanteet, kirjeiden epäjärjestyksen, täysin blancot postilaatikot ja sen mitä käy kun 7 päivää viikossa sunnuntahesarin tilaava perhe on kahden viikon riemulomalla etelässä eivätkö ole pyytäneet ketään hoitamaan postejaan. Helvetti, jos sulla on varaa reissata, niin kyllä sulla on varaa joko ostaa isompi laatikko tai palkata joku naapurin pentu hakemaan päivittäin ne hemmetin lehdet sieltä laatikosta v***n. ” Marko hengittää pari kertaa syvään, nappaa yhden sisun ja jatkaa; “Niin, joskus visualisoin miten jotkut postilaatikot roihuavat tulessa läpi yön ja seuraavana päivänä niitä ei vaan ole. Talon edestä löytyykin seuraavan aamuna vain tuhkaa ja painomusteen palanutta hajua.”


Marko hakeutui varhaisjakelijan työhön hiukan vahingossa. Kuukausi sitten hän eräänä iltana selaili apaattisena puhelintaan ja törmäsi mainokseen missä haettiin arjen sankareita jakamaan lehtiä. Marko klikkasi linkkiä ja hänet ohjattiin suoraan työhakemuslomakkeeseen. Satoja sähköisiä lomakkeita täyttäneenä Marko ajatteli testata miten tämä hakulomake toimii ja täyttämällä nimen sekä raksimalla kohdan missä oman auton käyttö on mahdollista, tuli hän hakeneeksi työpaikkaa. Seuraavan aamuna klo 07.48 sähköpostiin oli tullut kutsu työhaastatteluun eikä pari päivää työttömänä oleva Marko jättänyt käyttämättä tilaisuutta! Kolme päivää myöhemmin, keskiviikkona, Marko solmi sopimuksen ja oli uusi, ylpeä jakoliivien omistaja. Uusi vaihe elämässä voisi alkaa!


Piiri 149, omakotitaloja

Tänä yönä Marko kuitenkin pelaa varmaan päälle ja on valinnut etukäteen spotifyn soittolistalle uuden Insomniumin levyn. “Tää on aika kovaa settiä, tää yö mennään tällä.” Auton kaiuttimet nytkähtävät pari senttiä ulos koteloistaan kun hiljaisen alkuintron jälkeen biisit lähtevät rullaamaan. Yö on kaunis, kuu pilkistää repaleisten verhojen takaa ja jakelupisteeltä haettujen lehtien tuore painomusteen tuoksu leviää raskaiden sävelten mukana autoon.

“Niin siis onhan tässä tämä talven tulo lähellä. Mä en ole oikein vielä saanut järkeistettyä sitä pidänkö aina ikkunan auki vai pitääkö se joka kerta laatikolle tullessa aukaista. Nythän tämä on helppoa, vähän lämpöä autoon ja lasi auki, lehti ja kirjeet siitä pelkääjän paikalta vasempaan käteen ja kevyt ojennus laatikolle. Siinä se on. Mutta talvesta on nyt sitten tiedä.. Niin ja piti sanoa tästä oppimisprosessista, että ekoilla kerroilla muutama Hesari meni ruttuun kun en hoksannut missä asennossa mihinkin postilaatikkoon lehti pitää ojentaa. Mutta aika hyvin tän on nyt oppinu. Nyt osaa jo ennakoida käden asennon melkein 50 metriä ennen laatikkoa. Se vaan alkaa tulla tuolta ytimestä.”

Marko kaasuttaa kevyesti, painaa kytkimen pohjaan ja ottaa vasemmalla kädellä kiinni SavonSanomista samalla kun jarruttaa laatikon kohdalle. Vasemman käden sormet pyöräyttävät lehden kahtia ja oikea käsi nappaa sitä vasemmasta kulmasta. “Tämä laatikkomalli on hiukan haasteellinen avata, pitää osata ajaa juuri oikeaan kulmaan ja sitten kevyesti napauttaa lehden taitososalla luukkua ja sitten nopeasti sujauttaa paketti sisään, näin!” Lehti tipahtaa ja ennen kuin kolaus kuuluu laatikon pohjalta, on auto jo matkalla seuraavaa kohdetta.

Piiri 155, kerrostaloja.

“Sitten tää toinen piiri mä yleensä jaan, on lähinnä pelkkää kerrostaloo. Aika paljon saa kävellä rappuja ja tässä on hyvä muistaa rento vaatetus. Mä näin yhen kerran miten toisella häiskällä oli farkut jalassa, aatelkaa! Siis farkut ja se jako kuitenkin tätä viereistä piiriä, kerrostaloja. Huh”

Marko käy hakemassa jakolaatikolta piirin lehdet ja kirjeet, jakaa hesarit ja savonsanomat omiin pinkkoihinsa ja asettelee ne järjestykseen siniseen jakolaukkuun.

“Niin tosiaan, tää on sellanen mun oma juttu. Yleensä jengi ei käytä näillä piireillä näitä laukkuja, mutta mä halusin kokeilla. Yleinen mielipide on, että tää laukkumalli on turhan pieni ja epäkäytännöllinen. Mutta mä olin heti vähän eri mieltä. Mä halusin kokeilla ja kato nyt! Tänne nää kaikki tän piirit lehdet ja kirjeet uppoo, ja vielä jää tilaa vaikka pähkinäpussille!”

Auto jätetään parkkiin tienvarteen. Tämän piirin aluetta on joskus sanottu Kuopion Chigacoksi. Kysyn eikö täällä ole vähän turvaton olo kuljeskella yksin tähän aikaan yöstä?

“No ei oikeastaan. Mullahan on nää jakeluliivit päällä ja jos joku nyt haluaa mukiloida mua, niin mun kipukynnys on tän jakelun myötä vaan kasvanu. Kerran viilsin etusormen auki hesarin kuukausliitteeseen ja otin sen melko tyynesti. Lehtipinkkojen mukana tulee kuminauhoja, niin laitoin eka räkäpaperin haavan päälle ja sit kuminauhan sen ympärille. Toisen kerran sormi jäi yhteen kerrostalon oviluukkuun kiinni. Hitto, se oli hankala tilanne. Muutenkin oli ollut typerä yö ja sitten piti vielä koittaa repiä sormea jostain vieraasta, kovasta ja ahtaasta reiästä pois. Eli eipä mua oikeestaan kauheesti enää mikään pelota. Tää duuni on kasvattanut vähän kovempaa nahkaa rystysten päälle.”

Markolla on tilanne hyvin hallussa. Lehdet ja kirjeet tipahtelee luukuista reippaan rentoon tahtiin ja mieheltä irtoaa silloin tällöin leveä hymy kun kerrostalojen avainnippusta löytyy heti ensimmäisellä kerralla oikea avain oveen.

“Joo, tää on sellasta perhanan arpapeliä välillä. Kato, näissä pitäs olla värikoodit, mutta mitä sä näät? Näihin avaimiin on värjätty tää kärpäsen paskan kokoinen läntti jollain vesiväreillä, no eihän se säily siinä pitkään. Ja mä oon melko varma, et toi toinen tyyppi joka jakaa tätä piiriä, värittää näitä avaimia väärin ihan vittuillakseen. Mutta onneks näillä avaimilla on tässä joku järjestys, sen mukaan mä meen ja siitä irtoo se muikee fiilis kun välillä avain osuu oikeeseen!”

Yö alkaa vähitellen vaihtua kalpeaan aamun kajoon. Kello on kohta neljä aamulla ja Marko on päässyt viimeisen kerrostalon rapusta ulos. Sinisessä laukussa on yksi Savon Sanomat ja jakajan silmistä paistaa väsymyksen takaa heikosti peitelty ylpeys.

“Niin, näissä lehtipinkoissa on aina yksi ylimääräinen lehti. Ihan sitä varten jos jakaja jakaa väärin. Mulla alkaa olla kotona jo aikamoinen kokoelma “ylimääräisiä” lehtiä! Alkuun mä meinasin heittää ne lehtikeräykseen lukemisen jälkeen, mutta sitten vaimo hoksas kysyä yks aamu 04.30 kun tulin kotiin, et mihin sä oikeen oot tässä hommassa tyytyväinen? Sillon mä sen hoksasin, hitto, mähän osaan jakaa virheettömästi! Ja nyt meillä, ennen niin tyhjällä makkarin seinällä, on kohta kehystettynä useampi “ylimääräinen” lehti!”

Pitkän yön jälkeen Marko suostuu vielä heittämään minut asemalle. Juna lähtee vasta 06.00 joten minulle jää hetki aikaa jäsennellä reportaasia ennen junan tuloa. Kiitän kaveria ja kysyn vielä miltä tulevaisuus varhaisjakelussa oikein näyttää ja onko muita suunniltelmia?

“Niin no, yks niistä mun voimalauseistahan on”:

– Reignate the fire in mailbox. Live in purpose – .


Junassa on ruuhkaa. Aamun lehdet rapisevat ja ravintolavaunun tuore kahvi tuoksuu vaunuissa. Ostan kahvin ja kinkulla täytetyn croisantin. Emmin hetken ja ostan myös tuoreen lehden.

Istun kahden hengen paikalle ikkunan viereen. Lasken lehden pöydälle ja aukaisen ensimmäisen sivun. Mustetta jää sormiin ja jostain ilmaan lehahtaa savun hajua..



Leave a Reply

Your email address will not be published.